perjantai 22. marraskuuta 2019

VUOSI 2016 JOULUTARINAT

Vuonna 2016 Sylviatunturin tonttujoukkoa esiteltiin jo marraskuussa. Oli satanut ulkona kunnolla lunta ja oli pakko päästä kuvaamaan tonttujoukkoa lumihangessa.

Tarinaan pääset tästä: Sylviatunturin tonttujoukko





Tervetuloa joulukuun ajan seuraamaan Sylviatunturin tarinoita.

 Tonttujoukko poroineen ovat kovin kiireisiä tällä hetkellä. Vauhtia ja tapahtumia riittää ja tarinoiden päähenkilönä on tänä vuonna pienen pieni tonttupoika Pyry-Petteri.


Pyry-Petteri on niin ikään Sylviatunturin nuorimpia, vaikka ikää onkin jo yli 50-vuotta. Tontuthan ovat vanhoja ja Sylviatunturillakin on monen ikäisiä tonttuja. Tarinoiden kautta pääset tutustumaan tonttujen elämään unohtamatta tietenkään Joulupukkia ja Muoria. Joten vuoden 2016 joulutarinoissa seikkaili Pyry-Petteri. Mutta mikäs Pyry-Petterin joulun mietteissä olikaan?

 ( osa 1 ) Pyry-Petterin seikkailut alkaa



 ( osa 2 ) Tuisku työn touhussa


( osa 3 ) Pikkuiset tontut vintillä


( osa 4 ) Tonttujen tarinat kirja

"Tonttu tuntee jo pienestä pitäen vetoa tulevaan työtehtävään. Se saa hänet hymyilemään ja iloitsemaan ja hän on innokas oppimaan kaiken tehtävästään. Jos kuitenkin niin sattuu käymään, ettei pikkuinen tonttu tunnista tehtäväänsä, hän voi kiertää Sylviatunturin tonttujoukkojen luona katsomassa muiden tonttujen tehtäviä. Jossain vaiheessa töitä seuratessa, voi tonttu löytyy hukassa olevan tunteen ja hän tiedostaa kuin huomaamatta oman tehtävänsä. Kukaan tontuista ei ole vielä Sylviatunturilla jäänyt ilman tehtävää."


Pyry-Petteri on etsimässä omaa tonttutehtäväänsä yhdessä toisen pikkuisen tontun kanssa.

( osa 5 )  Itsenäisyyspäivä ja linnan juhlat


( osa 6 )  Taito Arkihuoli


(osa 7) Postitoimisto



( osa 8) Tontut pulkkamäessä



Vuoden 2016 joulutarinat jäivät kesken ja Pyry-Petterin tonttutehtävän etsintä jatkuu vuoteen 2017. Vuoden 2016 tarinoissa oli osa joulutalon huoneista tehty roomboxeihin ja tonttujoukko on lisääntynyt aika hurjasti. Tässä alkuvuoden 2017 kuva Sylviatunturin väestä.  Eikös olekin jo aikamoinen tonttujoukko kokoelma? =)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti